Madeiran saari kuuluu Portugalille, ja sijaitsee jonkin verran länteen Gibraltarilta. Madeira on erittäin vehreä ja vuoristoinen saari, jonka ilmasto on leuto. Vuoret kohoavat lähes 2000m korkeuteen ja niinpä saarella onkin nähtävissä useita eri ilmastovyöhykkeitä. Saaren luontoon on helppo tutustua, sillä vuosisatojen aikana on lähes kaikkiin osiin saarta louhittu kastelukanavia, ns. "levadoja". Saatavissa on monia ohjekirjoja joiden avulla voi näihin levadoihin tutustua ominpäin. Osa kirjoista on saatavissa myös suomenkielisenä (kuten Madeiran levadat ja luontopolut, Raimundo Quint), ja kannattaa hankkia jo ajoissa ennen matkaa Madeiralle - tosin kirjoja löytyy kyllä paikan päältäkin, esimerkiksi suomalaisilta matkaoppailta.
Toisaalta, saarella ei ole paljonkaan yöelämää tai rantoja, vaikka hotelleilla on kyllä yleensä omat uima-allasalueensa, joista saattaa päästä jopa suoraan mereen uimaan. Toisaalta, saarella on niin paljon kävelyreittejä ja hienoja maisemia, että jo pelkästään näiden takia kannattaa Madeira kokea itse - kuvat eivät tee oikeutta tälle saarelle. Osa maisemista on nähtävissä turistibussin tai vuokra-auton kanssa, mutta osa vaatii tuntien patikointia, tunneleiden läpikulkua ja varovaisia askelia jyrkänteillä. Näistä näkymistä on esimerkkinä oheisten kuvien vesiputous, paikassa nimeltä Caldeirao Verde.